Lisää meistä
Lauluryhmä GRÄNSFALL | RAJATAPAUS sai alkunsa syksyllä 2009. Muistelimme tuolloin kahden sadan vuoden takaisia tapahtumia, joiden seurauksena suurvalta Ruotsi menetti osan valtiostaan, osan nimeltä Suomi, toiselle suurvallalle, Venäjälle. Tästä alkoi näiden maiden kasvu omaan suuntaansa, mutta samalla myös kahden itsenäisen kansakunnan yhteinen kasvu.
Kasvu vahvistui reilu sata vuotta myöhemmin kun Suomi itsenäistyi ja saattoi todella alkaa suuntautua kohti Pohjoismaita. Ruotsinkielinen kansanosa Suomessa ja suomenkielinen kansanosa Ruotsissa ovat osaltaan olleet tekemässä maittemme välistä rajaa jossain määrin liukuvaksi. Valtioiden välillä on toki selvä raja, mutta kansojen välillä ehkä ei niinkään.
Sitä paitsi "raja" on mielenkiintoinen käsite, sillä vaikka se erottaa, se yhtä lailla myös yhdistää.
GRÄNSFALL | RAJATAPAUS on ensemble, lauluryhmä, jossa laulaa näiden kahden maan kansalaisia. Raja tuohon sanojen väliin on kyllä piirretty, mutta se raja voi olla vaikka tahtiviiva. Kielemme ovat hyvinkin erilaisia, mutta miten musiikki? Tai esitystavat? Onko Suomen ja Ruotsin välillä ehjää kulttuurirajaa -- erottaako se raja vai yhdistääkö?
Olemme aloittaneet tutkimusmatkan, jossa selvittelemme tätä.